Kaksi synkkää vuotta Ukrainan sotaa: EU tekee kaikkensa Ukrainan tukemiseksi mutta sanktioita on kiristettävä

Kahden vuoden ajan Ukraina on taistellut urhoollisesti Venäjän häikäilemätöntä hyökkäyssotaa vastaan. Näiden huolentäytteisten vuosien aikana länsimaat ovat tukeneet Ukrainaa: puolustusmateriaalit, humanitaarinen apu, Venäjän vastaiset sanktiot sekä taloudellinen tuki ovat toimia, jotka ovat auttaneet Ukrainaa puolustautumaan Venäjää vastaan. Poliittinen tuki on vankkumaton demokratian puolella autoritarismia vastaan ja Ukraina voi aloittaa myös valmistautumisen EU jäsenmaaksi. 

Helmikuun alussa Euroopan neuvosto pääsi sopuun Ukrainan 50 miljardin euron monivuotisesta rahoituksesta. Kyseessä on tärkeä merkkipaalu. Ilman taloudellista tukea Ukraina ei tule voittamaan sotaa. Yksikään valtio ei pärjää sodassa ilman toimivaa yhteiskuntaa, sairaaloita, kouluja, infraa ja muita yhteiskunnan peruspilareita. Samaan aikaan Yhdysvalloissa käydään kuumaa keskustelua Ukrainan tukemisesta. Siellä sotilaallisen tuen lisäksi olisi myös ymmärrettävä taloudellisen tuen tarve. Yhdysvaltain hapuillessa on tärkeää, että EU ja sen jäsenmaat seisovat vankkumattomasti Ukrainan rinnalla.

Viime vuoden lopulla Ukrainalle myönnetty EU-hakijamaastatus sinetöi Ukrainan osaksi länttä. Tämän vuoksi puheet ”sotaväsymyksestä” tai välinpitämättömyydestä on unohdettava. EU:n yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa toteutettu 13. pakotepaketti tulee voimaan sodan vuosipäivänä. Pakotteet ovat keskeinen väline, jolla murennamme Venäjän armeijaa ja taloutta. Tilastot ovat osoittaneet, että pakotepolitiikka toimii, vaikkei täydellisyyttä ole. Venäjän BKT kasvu on viisi prosenttia alhaisempi kuin arviot ilman pakotteita. Juuri valmistuneessa pakotepaketissa nimetään kolmansissa maissa olevia tahoja, jotka auttavat sanktioiden kierrossa ja siinä annetaan matkustuskielto Eurooppaan lähes 200 uudelle sotaa tukevalle ihmiselle perheineen. Henkilöpakotteet ovat Putin lähipiiristä laajentuneet muun muassa ukrainalaislasten kaappauksista ja heidän pakkovenäläistämistä toteuttaviin tahoihin. Arvion mukaan Ukrainan sodan aikana yli 19 000 lasta on kaapattu Venäjälle, Valko-Venäjälle tai Venäjän valtaamille alueille Ukrainassa. Lasten käyttäminen osana sodankäyntiä on hävytöntä ja epäinhimillistä. Kaappauksiin syyllistyneet on saatava teoistaan vastuuseen ja lapset palautettava takaisin läheisilleen.  

Vuoden vaihteessa sain puheenjohdettavakseni Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan Venäjän seurantaryhmän. Sanktiot ovat tärkein aiheemme. Pidän tärkeänä, että uusissa pakotepaketeissa löytyy työkaluja pakotteiden kiertämisen hankaloittamiseen niin unionista suoraan Venäjälle kuin sanktioiden kiertämisen estämiseen kolmansien maiden kautta. On sietämätöntä, että edelleen Ukrainaan ammutuista ohjuksista ja ammuksista löytyy länsiteknologiaa. Ja epärehellisyys syö sisämarkkinoita ja moraalia, toiset lakkaavat viennin ja toiset vuotavat tietämättömyyttään tai tahallaan. 

Ukrainan sodan toiseen vuosipäivään erityisen synkkiä sävyjä tuo venäläisen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin murha. Putinin johtama Venäjä on täyttä totalitarismia edustava hirmuvalta, joka pyrkii vaientamaan toisinajattelijat julmin keinoin. On kylmäävää miettiä, miten naapurimaamme toiminnan johdosta valtava määrä ihmishenkiä on vaarassa.   Navalnyn murhan jälkeen Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat asettaneet sanktioita murhasta vastuussa tahoille ja Navalnyn listalla olleille rikollisille. Myös Saksa, Liettua ja Ruotsi ovat vaatineet samaa EU:n pakotelistalle. Toivon, että Suomikin on mukana samassa joukossa. Parlamentissa joukko meitä meppejä vaatii Navalnyin keräämän listan rikollisista ottamista pakotteiden pariin. Uuden pakotepaketin valmistelu on aloitettava välittömästi.

Ukraina käy taistelua arvojemme, aatteidemme ja demokratian puolesta. Tätä taistelua ei voida hävitä. Tuleva parlamentin on sitouduttava tukemaan Ukrainaa myös tulevaisuudessa. Ukraina taistelee olemassaolostaan ja länsimaiden arvojen eturintamassa: oikeudesta olemassaoloon demokraattisena valtiona. 

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.