Kumpula-Natri: Kaupunkibussien, rekka-autojen sähköistämisestä neuvottelutulos EU:ssa

”Olen varsin tyytyväinen, sillä ilmastotavoitteet pysyvät kunnianhimoisina eli komission alkuperäisen esityksen mukaisina”, Miapetra Kumpula-Natri toteaa. Kumpula-Natri valmisteli parlamentin kantaan teollisuus- ja energiavaliokunnan raportöörinä lausunnon ympäristövaliokunnalle.

”Työssäni halusin korostaa tasapainoa: päästöjä on leikattava ja EU:n teollisuuden on pysyttävä ajassa mukana. Emme voi jäädä tilanteeseen, jossa jälleen kerran EU jäisi vain uuden tekniikan ostajan asemaan”, Kumpula-Natri kertoo.

”Vuodesta 2030 lähtien uusien raskaiden ajoneuvojen päästöjä vähennetään 45 prosenttia, vuodesta 2035 lähtien 70 prosenttia ja vuodesta 2040 lähtien 90 prosenttia verrattuna vuoden 2019 päästöjen tasoon. Lisäksi lakipakettia laajennettiin alkuperäisestä koskemaan mm jäteautoja alkaen vuodesta 2035. Joissain kaupungeissa näitä vaatimuksia jo on. Tästä on iloa erityisesti kaupunki-ilman puhtaudelle ja melun vähenemiselle”, Kumpula-Natri jatkaa.

Parlamentin esitykseen saatiin myös mukaan Suomelle tärkeä poikkeus kaikkein raskaimpien ajoneuvoyhdistelmien käytöstä. Tätäkin Kumpula-Natri edisti teollisuusvaliokunnan kautta.

Uusille kaupunkibusseille asetettiin 100 prosentin nollapäästötavoite vuodesta 2035 alkaen ja 90 prosentin välitavoite vuodesta 2030 alkaen pienin poikkeusmahdollisuuksin.

Komission tulee tehdä väliarvio vuoteen 2027 mennessä, ennen tiukkoja tavoitevuosia. Siinä on arvioitava menetelmä uusien raskaiden ajoneuvojen koko elinkaaren hiilidioksidipäästöjen arvioimiseksi selvityksellä hiilikorjauskertoimesta ja sen roolista siirtymävaiheessa kohti nollapäästöistä raskasta liikennettä. Parlamentin esittämä, mahdollinen hiilikorjauskerroin, mahdollistaisi esimerkiksi biopolttoaineiden käytön raskaassa liikenteessä. Tämä edellisen hallituksen tavoite ei edennyt syksyllä neuvostossa, mutta parlamentin kautta myös biopolttoaineet ja esim vety ja muut CO2 neutraalit polttoaineet saisivat mahdollisuuden!

Seuraavaksi trilogin neuvottelutulos tulee hyväksyä jäsenmaiden toimesta neuvostossa sekä Euroopan parlamentissa.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.