Kirjoitukseni Ilkkaan: ”Toivon vaalirauhaa!”

Itsenäisessä Suomessa poliittisella väkivallalla on ollut omat ilmenemismuotonsa, tunnetuimpana tietysti 1930-luvun muilutukset. Sotien jälkeen on ollut turvallisempaa, hyvä niin. Suomessa demokratiaa on kunnioitettu ja vaalirauha on säilytetty. Ehdokkaat ovat voineet kohdata kansaa ja äänestäjiä suoraan ja avoimesti ja poliitikot turvassa keskustella kasvotusten kaikkien kanssa.

Eurooppalaisia arvoja, käsityksiä ja niiden kulmakiviä oikeusvaltioperiaatetta ja demokratiaa haastetaan aivan silmiemme edessä. Demokratian ylle on kiivennyt varjo Euroopassa, ja laineet lyövät Suomessakin. Kärjistykset ja kiihko lisääntyvät, väkivalta on tämänvastakkainasettelun kärjistynein  ilmenemismuoto.

”Nyt mietityttää: Tuleekohan eduskuntavaalien jälkeisistä eurovaaleista vielä rajummat?”

Yksiselitteisen tuomittavat uutiset ulkoministeri Timo Soinin ja eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmedin kohtaamista väkivallanteoista järkyttävät. Henkilökohtaisesti olen käynyt Vaasassa jo kaksissatoista vaaleissa, kun lasken yhteen kunta-, eduskunta- ja eurovaalit. Mieleenikään ei ole tullut pelätä kohdatessani ihmisiä ja kulkiessani kaupungilla esitteiden kanssa tai ilman. Nyt mietityttää: Tuleekohan eduskuntavaalien jälkeisistä eurovaaleista vielä rajummat? EU:n syyksi ja niskaanhan kaadetaan ihan mitä vain jo valmiiksi.

Väkivalta ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää ja poliittinen väkivalta horjuttaa vakaan kansakunnan selkäydintä, demokratiaa. Epäilen, että some-kulttuurilla ja keskustelun mustavalkoistumisella on vaikutuksensa myös nähtyihin tekoihin. Vastakkainasetteluun turtuu, ja toiston myötä valheista muodostetaan virheellisesti ”totuuksia”.

Peräänkuulutan malttia ja vaalirauhaa! Keskustelussa on muistettava, että kipakka on eri kuin törkeä, mielipiteiden suvaitseminen on eri asia kuin uhkaus ja rasismi. Yhteiskunta on oltava sen jokaisen jäsenen mielestä puolustamisen arvoinen. Suojellaan yhdessä arvokasta vapaata demokratiaamme, joka on monin uhrauksin rakennettu.

Kirjoitukseni on julkaistu Ilkassa 4.4.2019.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.