15 pointtia elvytyspaketista

Huomenna käydään äärimmäisen tärkeä äänestys eduskunnassa EU:n elvytyspaketista. Mitä asiasta pitäisi tietää? Katso videolta 15 pointtia elvytyspakettiin liittyen!
  1. Riittävä elvytys on avain kasvuun Covid-pandemian jälkeen
  2. EU on jäämässä jälkeen elvytyksessä jälkeen verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin
  3. Suomi menestyy vain, jos EU ja euroalue menestyvät: kyse on sijoituksesta oman talousalueemme ja rahaliittomme eteen
  4. Italia, Espanja, Kreikka ovat sitoutumassa uudistuksiin osana pakettia
  5. Euroopan kilpailukyvyn kasvu vahvistaa euroa ja EU:ta
  6. Suomella on varaa elvyttää riittävästi omasta budjetistaan, tästä lisää nyt tiukille vuosille
  7. Covid iski kovempaa etelään, ja esimerkiksi Italiassa on ollut 123 000 kuolemaa, ja tarve myös elvytykselle suurempi
  8. Etelä pyysi hädän hetkellä apua, luottamus pohjoiseen ja EU:hun oli uhattuna
  9. EU:n yhtenäisyys ja jäsenmaiden välinen luottamus on Suomen poliittinen prioriteetti
  10. Naton ulkopuolella oleva Suomi on itse ajanut EU:lle avunantolauseketta
  11. Suomen jääminen EU-ytimen ulkopuolelle olisi riski
  12. Suomen hintalappu elvytysvälineestä ei ole pieni (n. 0,18% BKTL:sta), mutta kokonaishyödyt sen arvoiset. Eli 0,18 prosenttia maksamme nettona, kun lasketaan arvio saamastamme avustuksista nyt parin vuoden aikana ja maksuista, joita kerätään 30 vuoden aikana.
  13. 8 jäsenmaan BKTL-osuus Suomea korkeampi: Luxemburg, Itävalta, Ruotsi, Belgia, Irlanti, Alankomaat, Tanska, Saksa
  14. Mukana on Suomen tavoiteita: muun muassa oikeusvaltioperiaate, ilmastoehdollisuus ja enimmäisvastuut
  15. Kyse kertaluontoisesta paketista, jolla vastataan syvään, poikkeukselliseen kriisiin!
Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.